Suomen Maine Coon -kissat ry

Historiikki

 

Suomen Maine Coon -kissat ry. sai alkunsa Pälkäneellä 17.8.1991. Silloin nimeksi ehdotettiin SF-MAINE COON r.y., allekirjoittajina Anja Lintuneva, Leena Raitio-Munne ja Marja-Riitta Tapaninen. Huhtikuussa vuonna 2002 järjestettiin jo ensimmäinen esittelynäyttely Pälkäneellä ja jäsenlehti alkoi ilmestyä kaksi kertaa vuodessa. Valmistuneille ja paneelikissoille alettiin jakaa pokaaleja. Ensimmäinen ulkomaantuontikissa, Guldsfakse’s Tequila Sunrice, valmistui Eurooppa Championiksi 6.9.1993. Yhdistys hyväksyttiin yhdistysrekisteriin ja nimi vaihtui Suomen Maine Coon -kissat ry:ksi.

Yhdistyksen toimintakautena on järjestetty kaksi esittelynäyttelyä vuodessa, muutamina jopa kolme. Esittelynäyttelyt ovat olleet kautta aikojen suosittuja. Yleisömääriin on toki vaikuttanut paikkakunnan koko, jolla näyttelyt on järjestetty. Esittelynäyttelyitä on järjestetty mm. Hämeenlinnassa, Forssassa, Jämsänkoskella ja Loimaalla. Vuonna 1995 ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen ja hänen silloin kuuluisa Goa -kissansa vierailivat esittelynäyttelyssämme. Turengissa pidettiin vuonna 1999 näyttely, jonka teemana oli Halloween ja paras noita-asu palkittiin. Voittaja oli odotetusti Kristiina Rautio tavallisella kotiasullaan. Jo ennen kuin kissa-agilitysta edes puhuttiin, esittelynäyttelyiden ohjelmaan on kuulunut kissojen estehyppykisa ja kissojen punnituskisa – onhan kyse isoista kissoista. Yleisö on innolla seurannut, kuinka isoja ne nyt sitten todella ovatkaan. Tottakai perinteinen kissojen esittely ja kissatiedon jakaminen ovat kuuluneet olennaisesti esittelynäyttelyiden ohjelmaan. Edelleenkin yhdistys järjestää kaksi esittelynäyttelyä vuodessa.

Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana yhdistys oli runsaasti esillä erilaisilla messuilla, mm. Elomessuilla Hämeenlinnassa. Suosio oli valtaisa ja moni uusi harrastaja löysi rodun tätä kautta. Cooniharrastajilla oli kova into lähteä tällaisiin tapahtumiin ja välillä käytiin tiukkaa keskustelua siitä, ketkä saivat osallistua kissojen kanssa, kun paikkoja oli vain 10-15. Messuille osallistuminen on vuosien saatossa vähentynyt.

Alusta asti on vietetty myös kesä- ja joulujuhlia. Osallistujamäärät ovat vuosittain vaihdelleet. Alkuvuosina kesäjuhlat vietettiin järvenrannalla Anja Lintunevan mökillä Pälkäneellä. Anjan siirryttyä hallitustyöskentelystä sivummalle on kesä- ja joulujuhlia vietetty mm. hallitusten jäsenten kotona. Juhlissa on aina ollut tarjolla hyvää syötävää ja mukavia kilpailuja juhlakansalle. Juhlat ovat olleet leppoisia tilaisuuksia, joissa näyttelyiden kova kilpailu on unohdettu ja parannettu maailmaa. Kesä- ja joulujuhlissa käy myös jäsenistöä, jota ei mm. näyttelyissä näe.

Vuonna 1999 tuli 10 vuotta ensimmäisen Maine Coonin saapumisesta Huvikummun kissalaan Suomeen. Sen kunniaksi järjestettiin Maine Coonien erikoisnäyttely Mikkelissä 27.3.99, yhteistyössä Itä-Suomen Rotukissayhdistyksen – ISROK:n – kanssa. Tässä näyttelyssä rodun Suomeen tuoneesta Anja Lintunevasta tehtiin yhdistyksen kunniajäsen.

Yhdistys on pyrkinyt järjestämään myös terveysaiheisia luentoja jäsenilleen. Tilaisuudet ovat olleet kaikille avoimia ja mm. Seppo Lamberg luennoi HCM:sta sekä PKD:sta Lahdessa 26.4.2003.

Yhdistyksellä on takanaan vuosia, jolloin talkoolaisia ja innokkaita hallituksen jäseniä olisi ollut reilusti tarjolla ja vuosia, jolloin tekijöitä ei juuri ole löytynyt. Vuonna 2004 yhdistyksellä oli jäseniä noin 270 ja yhdistyksen piirissä olevia kasvattajia 43. Vuonna 2006 juhlittiin yhdistyksen 15 -vuotista taivalta.

Yhdistyksemme perustaja ja kunniajäsenemme Anja Lintuneva

Rakkaudella Anjaa muistaen,
Suomen Maine Coon -kissat ry

Yhdistys