Suomen Maine Coon -kissat ry

Kuolinsyyn tutkiminen

Surun keskellä on joskus vaikea muistaa, että on tärkeää tietää syy siihen, miksi rakkaamme siirtyvät sateenkaarisillalle.

Suomen Maine Coon -kissat ry kannustaa Maine Coon -kissojen kuolinsyyn selvittämiseen osana yhdistyksen rodun terveyden edistämiseen tähtäävää toimintaa. Kannustimena yhdistys maksaa 50 euron ruumiinavauspalkkion yli kuuden kuukauden ikäisten kissojen ruumiinavaustuloksista jäsenilleen. Palkkio on haettava kuuden kuukauden kuluessa avaustulosten saamisesta.

Mikäli on tarvittu biopsia- ja sytologianäytteiden ottoa tai bakterologisia tutkimuksia, jotka ovat nostaneet lausunnon hintaa yli 300 euroon, voi perustelujen kera hakea korotettua tukea, joka on 100 euroa. Avaustulokset ja perustelut tulee toimittaa yhdistyksen sihteerille: terveys(at)mainecoon.fi.

Hallituksella on oikeus harkinnanvaraisesti myöntää korvaus myös mainittujen avauskriteerien ulkopuolisille tuloksille mikäli terveystyöryhmä sitä hallitukselle suosittelee (esim. nuoremman kuin 6 kk ikäisen kissan avaus tai hiukan myöhästynyt korvauspyyntö). Otamme vastaan myös kuolinsyyraportteja, joiden aikarajat ovat umpeutuneet korvausten osalta. Nämäkin raportit auttavat osaltaan Coonien elinikien ja kuolinsyiden kartoituksessa laajemmassa mittakaavassa. Näistä ei-korvattavista raporteista saa halutessaan peittää kissan yksilöintitiedot, kunhan esille jää kissan ikä, sukupuoli, kuolinaika ja kuolinsyy. Kaikki toimitetut raportit käsitellään luottamuksellisesti.

Lemmikin kuoltua se toimitetaan mahdollisimman nopeasti avattavaksi Eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan tai Ruokavirastoon Helsinkiin.

Helsingin Yliopisto
Eläinlääketieteellinen tiedekunta/Patologia

Patologian vastuueläinlääkäri
Puh. 02941 57170

Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto
Eläinlääketieteellinen patologia ja parasitologia
PL 66 (Agnes Sjöbergin katu 2)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO

Diagnostiikka (sis. myös linkin lähetelomakkeeseen)

Lähetys- ja pakkausohjeet

Hinnasto

Ruokavirasto/Patologian tutkimusyksikkö

Päätoimipaikka: 
Ruokavirasto/Helsinki
Mustialankatu 3
00790 Helsinki

Valtakunnallinen puhelinvaihde: 029 530 0400 (ma–pe 8.00–16.15)

Lähete patologisiin tutkimuksiin

Näytteen pakkaus- ja lähetysohjeet


Lisätietoa aiheesta Kissaliiton sivulta: http://www.kissaliitto.fi/terveys/kun-kissa-kuolee

Terveys

Kasvatusartikkelit

Sukusiitoskerroin
Sukukatokerroin
Pentujen painotaulukoita