Suomen Maine Coon -kissat ry

Sienitartunta

Silsa eli Microsporum- ja Trichophyton -sukuisten silsasienten aiheuttama sienitauti. Tyypillisinä oireina karvattomat, punoittavat ja hilseilevät ihottumalaikut jotka toisinaan kutiavat tai haavautuvat. Muodoltaan laikut ovat yleisimmin pyöreitä ja alkavat taudin pitkittyessä parantua keskeltä muuttuvat tuolloin rengasmaisiksi kuvioiksi iholla. Sienikasvanto voi ilmetä myös ihon sarveiskerroksen paksuuntumisena ja karvatupen tulehduksina. Sieni käyttää ravinnokseen keratiinia, joten sitä voi esiintyä ihon ja karvojen ohella myös kynsissä. Tauti voi esiintyä myös oireettomana tai vähäoireisena, etenkin pitkäkarvaisilla kissoilla. Tällöin eläin ei itse oireile, mutta voi tartuttaa taudin itiöiden välityksellä ihmisiin tai muihin eläimiin. Itiöt voivat säilyä tartuntakykyisinä jopa yli 12 kk. Tautia esiintyy kaikilla kotieläimillä, mutta yleisimmin kissoilla ja koirilla. Tavallisin tauti on nuorilla, hyvin vanhoilla tai muuten immuniteetiltaan heikentyneillä eläimillä. Dermatofytoosi voidaan todeta karva/hilsenäytteestä sieniviljelyn avulla. Sieni tarvitsee aikaa kasvaakseen todennettavaksi, siksi viljelynäytteen negatiivisen tuloksen vahvistamiseksi testi kestää vähintään 21 vuorokautta. Positiivinen tulos voidaan saada selville aikaisemminkin.

Terveys