Vuoden kissa -kilpailu
Suomen Maine Coon -kissat ry palkitsee vuosittain parhaiten näyttelyissä menestyneitä jäsenten cooneja, sekä kasvattajajäseniä. Kilpailun ajankohdasta ilmoitamme aina yhdistyksen kotisivuilla ja somessa. Luethan huolella kilpailuohjeet ja - säännöt ennen ilmoittautumista.
Osallistumisohjeet ja säännöt:
HUOMAA MUUTOKSET SÄÄNNÖISSÄ!
Ulkomaalaisia tuloksia ei hyväksytä mukaan missään luokassa.
Tulosten vähimmäismäärät. Aikuiset ja kastraatit, tuloksia oltava 5kpl. Pennut, nuoret ja veteraanit, tuloksia oltava 3kpl.
Vuoden kissa kisan tulokset huomioidaan siltä ajalta kuin omistaja on maksanut jäsenmaksun. Esimerkiksi jos jäsenmaksu on maksettu kesäkuun 1 päivä, kisaan otetaan mukaan siitä päivästä asti olevat tulokset kuin maksu on suoritettu. Jos kissa on käynyt näyttelyissä alkuvuodesta niitä tuloksia ei lasketa mukaan. Vanhan jäsenen maksaessa laskun eräpäivään mennessä jäsenyys on voimassa vuoden alusta asti.
5.10.2026
Kilpailuluokat:
Aikuinen uros ja aikuinen naaras
Kastraattiuros ja kastraattinaaras
Viisi parasta kotimaista näyttelytulosta. Tulokset lasketaan lisäpisteineen ja ne tarkistetaan Omakissasta.
------
Nuori uros ja nuori naaras
Urospentu ja naaraspentu
Kolme parasta kotimaista näyttelytulosta. Tulokset lasketaan lisäpisteineen ja ne tarkistetaan Omakissasta.
*KATSO NUORTEN JA PENTUJEN ERITYISOHJEET ILMOITTAUTUMISEEN ALEMPAA!
------
Veteraaniuros ja veteraaninaaras
Kolme parasta kotimaista näyttelytulosta. Tulokset lasketaan lisäpisteineen ja ne tarkistetaan Omakissasta.
------
Siitosuros ja siitosnaaras
Siitosluokissa lasketaan siitoskissan kolmen eri jälkeläisen kunkin paras kotimainen näyttelytulos yhteen. Tulokset lasketaan lisäpisteineen ja niiden ei tarvitse olla samasta näyttelystä.
ILMOITA SIITOSKISSAN JA SEN JÄLKELÄISISTÄ NIIDEN NIMET, JOIDEN TULOKSET TARKISTETAAN OMAKISSASTA JA JÄLKELÄISET SIINÄ JÄRJESTYKSESSÄ JOSSA TULOKSET TARKISTETAAN. (Mahdolliset varatulokset tarkistetaan ainoastaan, jos kaksi siitoskissaa päätyy tasapisteisiin.)
------
Kasvattajat
Kasvattajaluokassa lasketaan kasvattajan viiden eri kasvatin kunkin paras kotimainen näyttelytulos yhteen. Tulokset lasketaan lisäpisteineen ja niiden ei tarvitse olla samasta näyttelystä.
ILMOITA KASVATTIESI NIMET SIINÄ JÄRJESTYKSESSÄ, JOSSA TULOKSET TARKISTETAAN OMAKISSASTA. (Mahdolliset varatulokset tarkistetaan ainoastaan, jos kaksi kasvattajaa päätyy tasapisteisiin.)
Ilmoittautumissäännöt:
Kissan omistaja ilmoittaa kissan kilpailuun ja hänen tulee olla Suomen Maine Coon –kissat ry:n jäsen. 2026 vuoden kissa -kisan tulokset huomioidaan siltä ajalta kuin omistaja on maksanut jäsenmaksun. Esimerkiksi jos jäsenmaksu on maksettu kesäkuun 1 päivä, kisaan otetaan mukaan siitä päivästä asti olevat tulokset kuin maksu on suoritettu. Jos kissa on käynyt näyttelyissä alkuvuodesta niitä tuloksia ei lasketa mukaan.
Jos kissalla on useampia omistajia, tulee heidät kaikki ilmoittaa ja kaikkien heidän on oltava yhdistyksemme jäseniä. Kissan kisaan ilmoittanut omistaja vastaanottaa myös kissan mahdolliset palkinnot ja ne kirjataan ilmoittautumishetkellä olleen omistajan nimiin.
Osallistujasta ilmoitetaan kissan virallinen nimi, rekisterinumero ja mihin kilpailuluokkaan/-luokkiin kissa osallistuu. Näyttelytuloksia ei tarvitse enää listata (pois lukien pennut ja nuoret, kts erityisohje näiden osalta alempana).
Huom! KISAAN VOI OSALLISTUA KISSA/KASVATTAJA JONKA PYSYVÄ OSOITE ON SUOMESSA JA KAIKKIEN KISATULOSTEN ON LÖYDYTTÄVÄ OMAKISSASTA.
Ilmoittautumiset 2026:
ILMOITTAUTUMISAIKA: 1.1.2027-17.1.2027
Ilmoittautumiset lähetetään ohjeistuksen mukaisesti sähköpostilla osoitteeseen
markkinointi(at)mainecoon.fi viimeistään 17.1.2027 klo 23.59.
Lähettäjät saavat vastaanottokuittauksen sähköpostitse, kun ilmoittautuminen on vastaanotettu. Sähköpostit luetaan vähintään kerran viikossa, mikäli et ole saanut vastaanottokuittausta viikon sisällä, lähetä ilmoittautumisesi uudelleen.
Niiltä osin mitä ei näissä säännöissä ole toisin mainittu, noudatetaan pistelaskussa Suomen Kissaliiton pistelaskennan sääntöjä (sivu 56).
------
*ERITYISOHJE PENTUJEN JA NUORTEN ILMOITTAUTUMISEN OSALTA:
Osallistujasta ilmoitetaan kissan virallinen nimi, rekisterinumero ja mihin kilpailuluokkaan/-luokkiin kissa osallistuu sekä listattuna mukaan kissan kolme parasta kotimaista näyttelytulosta.
Pentujen ja nuorten ilmoittautumiset lähetetään erityisohjeistuksen mukaisesti sähköpostilla osoitteeseen hallitus(at)mainecoon.fi viimeistään 17.1.2027 klo 23.59.
Tulosten tarkistaminen:
Kaikki tulokset tarkistetaan Omakissasta.
Ainostaan vuonna 2026 saadut tulokset huomioidaan.
Varatuloksia huomioidaan kaikissa sarjoissa lisäksi niin monta, kunnes yksi ensimmäinen sija löytyy.
Kansallisen näyttelyn tuloksista hyväksytään vain luokissa 11 ja 12 saadut tulokset.
Tulosten julkaisu:
Tulokset ilmoitetaan viimeistään 13.2.2027.
Ensimmäisen, toisen ja kolmannen sijan saavuttaneilta toivomme saavamme voittajakissoista julkaisukelpoiset kuvat osoitteeseen lehti(at)mainecoon.fi
viim. 26.2.2027 mennessä. Lisäksi ensimmäisen sijan saavuttaneilta ottaisimme ilolla vastaan pienen esittelyn voittajakissasta/kasvattajasta samalla aikataululla.
Sijoille 1.–3. sijoittuneet kissat ja kasvattajat palkitaan erikseen ilmoitettavassa MCO-tapahtumassa vuoden 2027 aikana.


